Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry.

www.ph-monikkoperheet.com

Jäsenkirje 2/2007

Jäsenkirje 2/2007

KEVÄINEN TERVEHDYS

Kevätkokouksen ajankohta alkaa lähestyä. Olisi erittäin toivottavaa, että pääsisit paikalle vaikuttamaan loppuvuoden tapahtumien ja toiminnan suunnitteluun. Joitakin ideoita on jo olemassa, kuten esim. elokuvaesitys monikkoperheille Kino Iiriksessä, Päijät-Hämeen monikkoperheet ry:n 25-vuotisjuhlat lokakuussa ja parisuhdeilta monikkojen vanhemmille. Tule paikan päälle yhdessä ideoimaan ja päättämään, mitä kaikkea yhdistys voisi jatkossa järjestää jäsenilleen.

Monikkokahvila alkaa toimia jo tämän kevään aikana PerheSantran tiloissa. Monikkokahvilaan voit tulla vaikka koko perheen voimin viettämään aikaa yhdessä toisten monikkovanhempien kanssa. Tarjolla on kahvia, teetä ja mehua omakustannushintaan. Vertaistukea ehkäpä parhaimmillaan! Joillakin kerroilla saattaa mukana olla myös eri seurojen tai yhdistysten ihmisiä esittelemässä toimintaansa. Näistä kerroista ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Monikkokahvila toimii la 14.4.07 klo10-12, la 12.5.07 klo10-12 ja la 9.6.07 klo10-12.

Paikkana PerheSantra, Vuorikatu 6, Lahti.

Uusi jäsenkortti on ilmestynyt. Kortti on voimassa 04/2008 saakka. Postitamme sen tässä kirjeessä ja mukana on lista valtakunnallisista ja Päijät-Hämeen jäsenetuliikkeistä. Suomen Monikkoperheet ry:n kotisivuilta (www.suomenmonikkoperheet.fi) ja Monikkoperheet -lehdestä löytyvät kaikki jäsenetuja tarjoavat liikkeet.

Ilmoitathan meille sähköpostiosoitteesi, jos sinulle saa lähettää esim. yhdistyksen jäsenkirjeen jatkossa sähköisessä muodossa! Sähköpostiosoitteen ja suostumuksen sähköiseen jäsenpostiin voi ilmoittaa yhdistyksen osoitteeseen phmonikotry@gmail.com. Sähköpostiosoitetta ei missään yhteydessä anneta kolmannelle osapuolelle, eikä sitä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin jäsenpostin jakeluun.

Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:n puolesta

Heli Villberg

Uutiset

Vanhat uutiset

Kysely

  • Oletko liittynyt Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:n faniksi facebookissa?

    • Kyllä! (100%, 8 Vastausta)
    • En ole.. (0%, 0 Vastausta)

    Vastauksia: 8

    Latautuu ... Latautuu ...

Omat sivustot

Yhdistyksiä ja järjestöjä