Jäsenkirje 1/2008
Yhdessä
Uusi vuosi haasteineen odottaa taas meitä kaikkia. Joillekin vuosi 2008 tuo tullessaan monenlaista uutta ja jännittävää (ehkä joillekin jopa monikkolasten syntymän), toisten haasteena on ilon ja mielekkyyden löytäminen rutiinien säätelemästä arjesta. Vuodenvaihteessa on hyvä vetää vähän henkeä ja suunnitella tulevaa vuotta.
Alkavaa vuotta voi ajatella vaikka matkana, jota kukin lähtee omalla tyylillään kulkemaan. Matkakumppaneina ovat oma perhe, sukulaiset, ystävät, työkaverit – kuka milloinkin. Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:n jäsenenä kanssasi kulkevat myös muut monikkovanhemmat. Etenkin silloin, kun omat eväät tuntuvat olevan vähissä, ne kannattaa jakaa toisten samanlaisessa elämänvaiheessa olevien kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru puoli surua. Ota jäsenyydestäsi ilo irti!
Yhdistyksemme tarjoaa tänäkin vuonna monenlaisia mahdollisuuksia virkistäytyä ja nauttia vertaistuen ihanuudesta. Oma perheeni on viihtynyt erityisesti kuukausittaisissa Monikkokahviloissa ja esim. Parinpellon saunaillassa. Tänä vuonna yhdistyksemme tarjoaa saamamme lahjoituksen avulla lastenteatterinäytöksen monikkoväelle. Tervetuloa koko perheen voimin seuraamaan Kuninkaantyttären siivet –näytöstä Lahden kaupunginteatteriin 12.4. Toinen uusi haasteemme on perhevalmennusten aloittaminen monikkolapsia odottaville vanhemmille. Tutustu tapahtumakalenteriin – tavataan jäsentapahtumissa!
Jos sinulla riittää intoa ja voimavaroja yhdessä tekemiseen, toivotan sinut yhdistyksen hallituksen puolesta mukaan myös tapahtumia toteuttamaan. Yhdistyksemme toimii pienellä porukalla ja kaikki tapahtumat ym. toteutetaan talkootyönä. Uusia päitä ja käsipareja siis tarvitaan. Voit tulla mukaan esim. ideoimaan toimintaa, järjestämään tarjoiluja tai muita käytännön asioita, toimimaan tukihenkilönä tai vaikkapa esittämään ohjelmaa juhlissa. Itse siirryn tänä vuonna puheenjohtajan hommista sihteeriksi – toivotan antoisaa vuotta uudelle puheenjohtajallemme Heli Villbergille!
Hanna Salminen
sihteeri
Syyskokousuutisia 8.11.2007
Hallitus 2008
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2008 Heli Villberg. Lisäksi hallitukseen valittiin Rita Mäkinen, Hanna Salminen, Anu Tikkanen sekä Minna Laiho. Hallituksen varajäseniksi valittiin Niina Ahvenainen ja Sanni Pietiäinen. Hallituksen jäsenten yhteystiedot sekä roolit linkissä.
Jäsenmaksu
Jäsenmaksu päätettiin säilyttää samansuuruisena kuin edellisvuonna eli 15€/perhe. Jäsenmaksuilla katetaan keskusjärjestönjäsenmaksu, postituskuluja sekä sitä käytetään tapahtumien rahoittamiseen. Voittoa yhdistykselle ei kerry. Jäsenmaksulasku vuodelle 2008 on lähetetty kaikille jäsenperheille. Toivomme, että suoritatte jäsenmaksun eräpäivään mennessä, jotta saatte ajoissa jäsenkortin vuodelle 2008.
Toiminta vuonna 2008
Ehdotettu Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 hyväksyttiin tietyin rajauksin eli jäsentilaisuuksia järjestetään seuraavasti:
Monikkokahvilat n. 1xkk (ei huhti-, kesä-, heinä- ja joulukuussa), TulikoTuplat-illat x 2 (kevät ja syksy), teatteri-näytös ja muita tapahtumia ja teemailtoja jäsenistön kiinnostuksen mukaan. Tapahtumat löytyvät Tapahtumakalenterista
Monikkovalmennukset aloitellaan, sairaalakansio päivitetään ja sairaalakäyntejä suunnitellaan. Näiden toteutumiseen toivomme jäsenistöltä apua ja vinkkejä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä puheenjohtaja Heli Villbergiin sähköpostilla phmonikotry+pj@gmail.com. Sähköpostia voi lähettää myös yhdistyksen yleisosoitteeseen phmonikotry@gmail.com, niin viesti välittyy eteenpäin.
Yhdistyksen sisäinen tiedottaminen: Internet-sivustoa hyödynnetään aktiivisesti yhdistyksen sisäisessä tiedottamisessa. Sivustolla on mm. ajankohtaista asiaa yhdistyksen toiminnasta, tapahtumakalenterit, osto- ja myyntipalsta, aiheeseen liittyviä artikkeleja sekä linkkejä. Jäsentiedottamisessa (jäsenkirjeet, kokouskutsut) siirrytään yhä enemmän käyttämään sähköpostia paperikirjeiden sijasta
Ulkoinen tiedottaminen: Yhteistyötä alueen neuvoloiden kanssa pyritään kehittämään myös tiedottamisen osalta. Tieto yhdistyksen toiminnasta pyritään saamaan näkyvästi esille alueen neuvoloissa ja niiden henkilöstöä informoidaan yhdistyksestä. Mikäli monikkoperhevalmennusta ryhdytään toteuttamaan, siihen liittyen voidaan myös kouluttaa äitiys- ja lastenneuvoloiden henkilöstöä. Internet-sivusto toimii yhdistyksen näyteikkunana ja on tärkein ulkoisen tiedottamisen muoto. Merkittävämmistä tapahtumista laaditaan tiedotteita tiedotusvälineiden käyttöön.
Jäsenetuliikkeitä pyritään etsimään lisää ja mahdollisuuksien mukaan neuvotellaan olemassa olevien kumppanien kanssa parempia etuja jäsenistölle.
Monikkoperheiden aseman edistäminen: Yhdistys pyrkii mahdollisuuksien mukaan pitämään esillä monikkoperheiden asemaa ja edistämään monikkoperheiden hyvinvointia ja jaksamista omalla toiminnallaan sekä tiedon jakamisen kautta.
Yhteistyö keskusjärjestön kanssa: Yhdistys tekee yhteistyötä Suomen Monikkoperheet ry:n kanssa ja yhdistyksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan keskusjärjestön edunvalvontatyöhön.
Välinevuokraus: Yhdistys vuokraa kohtuullista korvausta vastaan esim. kirjallista materiaalia, imetystyynyä sekä kastemekkoja. Tarkemmat tiedot linkissä.
Tukihenkilötoiminta: Yhdistys tarjoaa jäsenilleen sekä muille monikkoperheille neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse. Neuvontaa antavat etupäässä erikseen nimetyt tukihenkilöt, joiden yhteystiedot löytyvät linkistä.
Uudet kotisivut
Yhdistys päätti hankkia käyttöönsä käyttöönsä oman domainin eli internet-osoiteen aluksi kahdeksi vuodeksi. Samalla uusimme sivut osoitteessa: www.ph-monikkoperheet.com. Käy tutustumassa!
Uusilta sivuilta on nyt helpompi siirtyä keskustelu– ja kirppispalstalle, jotka ovat olleet suhteellisen hiljaiset. Kaikki vain joukolla keskustelemaan ja olemaan vertaistukena toiselle.
Sääntömuutokset
Kokouksessa päätettiin uudistaa sääntöjä ajanmukaisemmiksi 1.1.2008 alkaen. Seuraavaksi oleellisimmat muutokset:
- Liittymismaksusta luovutaan kokonaan.
- Kokouskutsujen postitus sallitaan myös sähköisesti niille jäsenille, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa.
- Hallitus –kohdasta muutetaan ”muut tarvittavat toimihenkilöt”, jotta voidaan vuosittain valita sopivalla tittelillä olevat toimihenkilöt.
- Yhdistyksen nimen kirjoittaa vuosikokouksen vahvistamat nimenkirjoittajat kaksi (2) yhdessä.
- Yhdistys järjestää 1.1.2008 alkaen vain yhden vuosikokouksen syksyllä, jossa valitaan seuraavan vuoden hallitus, tarkastetaan edellisen vuoden tilinpäätös, suunnitellaan seuraavan vuoden tapahtumakalenteri sekä käsitellään muita vuosikokousasioita.
Uudistuneet säännöt ovat linkissä.
Uusi pankkitili
Yhdistyksen pankkitili on ollut pitkään Nordeassa, mutta kulut ko. pankissa ovat aika suuret verrattuna yhdistyksen rahaliikenteen määrään. Syyskokous päätti hankkia tarjouksia muista pankeista ja hallitus päätti vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen avata yhdistykselle uuden tili Päijät-Hämeen Osuuspankissa, jossa kulut ovat huomattavasti pienemmät, ja Nordean tili irtisanotaan kokonaan. Näin voimme käyttää jäsenistön hyväksi nekin rahat, jotka pankkikuluissa säästyvät.
Kunniajäsen
Hallitus päätti myöntää pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Heli Näverille kunniajäsenyyden kiitokseksi merkittävästä ja pitkäjänteisestä työstä yhdistyksen hyväksi. Tämä tarkoittaa, että hän on yhdistyksen ikuinen jäsen ilman jäsenmaksuvelvoitetta.

Oletko liittynyt Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:n faniksi facebookissa?
Vastauksia: 8