Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry.

www.ph-monikkoperheet.com

Jäsenkirje 2/2008

Jäsenkirje 2/2008

Kevätaurinkoa!

Huhtikuu on kevätkuukausi. Sen huomaa – jos ei muusta – ainakin lasten kevätleikeistä. Kuralätäköt kutsuvat, räystäät tippuvat ja jokaiseen pienimpäänkin puroon on laitettava patoja. Vaaleat illat kutsuvat ulkoilemaan ja ihmettelemään luonnon heräämistä. Ja kyllähän ne pienetkin monikkolapset luontoon saa – rattaat kulkevat ihan hyvin pururadoilla tai leveämmillä metsäpoluilla, kantorinkkoja, -liinoja ja –reppuja voi hyödyntää ja taaperoita kuljettaa vaikka maitokärryillä. Mitä pienemmät lapset, sitä pienempi luontokaistale riittää seikkailujen lähteeksi!

Luonnossa lapsi saa raittiin ilman lisäksi paljon motorista harjoitusta sekä elämyksiä kaikille aisteille. Samalla aurinko virkistää mahdollisesti nuutuneita vanhempiakin. Keväisessä luonnossa versova energia kannattaa imeä itseensä, jotta sekä lapset että vanhemmat muistaisivat tämänkin kevään iloisena ja onnellisena.

Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry virkistää jäseniään keväällä Kuninkaantyttären siivet –teatteriesityksellä 12.4., KappAhl –ostosillalla 7.5. sekä toukokuun monikkokahvilassa 10.5. Tavataan siellä! Hauskan ohjelman lisäksi jäsentilaisuuksissa on hyvä tilaisuus tutustua toisiin monikkoperheisiin. Moni arjen ongelma helpottuu, kun kuulee, miten muut ovat vastaavissa tilanteissa toimineet.

Monikkokahvilat jatkuvat taas syksyllä tuttuun tapaan Perhetuvalla (jos perhetuvan toiminta jatkuu elokuussa). Yhdistyksemme halusi myös tukea Perhetupaa lahjoittamalla vuoden 2007 tilinpäätöksen voittovarat sen toimintaan.

Jäsenkirjeen liitteenä saapuvat tämänvuotiset jäsenkortit. Niillä perheesi saa rahanarvoisia etuja jäsenliikkeistämme Lahden seudulla. Huomaathan, että kortilla saa alennuksia myös muualta Suomesta – kannattaa tarkistaa jäsenetuliikkeiden sijainti ennen kesän lomareissuja, sillä tietoa monikkoperheiden alennuksista ei useinkaan ole liikkeissä esillä. Tarkemmat tiedot jäseneduista löydät nettisivuiltamme linkistä Jäsenetuudet. Voit myös ehdottaa uusia jäsenetuliikkeitä, jos sinulla on kontakteja sopiviin yrityksiin.

Virkeää kevättä kaikille!

Hanna Salminen

sihteeri

Uutiset

Vanhat uutiset

Kysely

  • Oletko liittynyt Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:n faniksi facebookissa?

    • Kyllä! (100%, 8 Vastausta)
    • En ole.. (0%, 0 Vastausta)

    Vastauksia: 8

    Latautuu ... Latautuu ...

Omat sivustot

Yhdistyksiä ja järjestöjä